Muutamassa päivässä ovat mäen riippakoivut saaneet pitkiä
kultaroiskeita viherrykseensä, kuin leikkisivät olevansa kultasateita, ja
jotkut vaahterat alkavat punertaa hennosti latvuksistaan. Puiston suurimmassa
jalavassa ikkunan alla hehkuu pari räikeän keltaista läikkää, äkisti siihen
syttynyttä. Päivät lyhenevät; aamulla
kun nousen on vielä pimeää, ja iltalenkkiä on aikaistettava jos tahdon kulkea
valoisalla ajalla. Yöt ovat viilenneet kuten päivien valokin, ja tänään kuulin
ensi kertaa tuulen kuiskauksessa tumman soinnun. Syksy saapuu taas kaupunkiin,
hiljaa pantterintassuillaan harppoen.
Vaan olihan kesä, Stadin kesä, Kallion kesä… että vielä kerran sen sain kokea! Pitelen käsissäni muistini kristallikuplaa, katselen pyörteileviä kuviaan:
Vaan olihan kesä, Stadin kesä, Kallion kesä… että vielä kerran sen sain kokea! Pitelen käsissäni muistini kristallikuplaa, katselen pyörteileviä kuviaan:
Loppukevään lauantaiaamu Franzeninkadulla, häikäisevä valo,
emalinsininen taivas, pari autotallin ovea auki ja jätkät rassaamassa prätkiään
ajokuntoon. Yksi nuorukaisista on kiivennyt matalan tallirakennuksen katolle,
istuu siellä auringonläikässä aamun hienoista viileyttä uhmaten ilman paitaa,
Karhutölkki jalkojensa välissä. Käsi rapsuttaa hajamielisesti vasemman olkapään kotkatatuointia,
varmaan vielä tuoreuttaan vähän kutiavaa. Pitkä lihaksikas vartalo, vaaleat
kiharat hiukset, kasvot valoon kohotettuna, hymyillen suljetuin silmin hän on
komea kuin allegorinen hahmo, kesän onnen lupausten ruumiillistuma…
Kaksi nuorta tyttöä tepsuttamassa ylikireissä
leggingseissään pitkin Hakaniemen torin laitaa, keskenään jutellen,
miellyttävän tietoisina miesten katseista, nupukiveyksellä käsikkäin toisiaan
tukien koska valtavat kiilakorkonsa saavat heidät askeltamaan huterasti,
hoippumaan siroina kuin vammaiset kauriit…
Eräänä viikonloppuna Kaarlenkadun ankeassa vuokrakaksiossa hehkuu kätketty tähti: keski-ikäisen levysepän
matkaan on Harjun saunasta tarttunut työmaakuppilasta tuttu hitsari, kossupullo
taskussaan. Asiat ovat edenneet yllättävään pisteeseen, sillä kumpikin
on nyt suudellut miestä ensimmäisen kerran. Isoilla kourillaan he pitävät
tiukasti, vähän kömpelösti kiinni toisistaan, salaa haaveillusta uudesta onnestaan,
tuhat tulista tangoa sydämissä soiden. Kolho vuodesohva on silta sateenkaaren
tuolle puolen, laiva yli lemmen meren, valmiina kantamaan heidät palmusaaren
satamaan, ja hoosianna, kossuakin on vielä miltei neljännes jäljellä! Ilta
lempeä niin täys eikä yöllä loppua lie..
Brahiksen kentällä kolme junnua pelkissä shortseissa donkkaa korista,
yksi singahtaa hyppyyn rastat ilmassa heilahtaen, karvainen kainalo ja kostea
rinta kimaltaen. Pallon pudotessa sukan läpi on naurunsa auringon kiloa
kirkkaampi, pikainen halaus kaverilta, yläfemma toiselta – vanha mies verkkoaidan
takana hymyilee hämillään ja haikeana, kumartuu silittämään koiraansa joka
katsoo häntä lempeän ymmärtävästi, nuolaisee tuttua kättä, sitten kaksi
harmaata hallia jatkavat yhteistä matkaansa…
Paloasemalla puuhataan juhannuksen viettoa: autohallin ovenpielissä on koivut, kattotasanteella pallogrilli valmiusasemissa, perunasalaatti ja paperilautaset pöydillä. Nuorempi palomies on pitkään katsellut vuoromestarin leveää valkean teepaidan peittämää selkää ja ruskettuneen niskan äskettäin ajellun hiusrajan valkeaa kaarta, kuin takaperoista hymyä; sydän on alkanut jyskyttää raskaasti kun hänelle on hitaalla, järkähtämättömällä selkeydellä paljastunut miksi hän niitä tuijottaa, mitä hän totisesti haluaa, kun työkaveri käännähtääkin ympäri ja lukee totuuden kasvoiltaan kuin lööpistä. Kaikki pysähtyy hetkeksi. Ennenkuin paniikki ehtii kouraista sisuksia, vuoromestari hymyilee tummat silmät tyyninä: "Pertsa, tuutsä jeesaan mua, kannetaan juomakorit yhessä ylös." Tasainen hammasrivi paljastuu vinoon virnistykseen: "Tuus ny hei, mä tartten just sua enkä ketään muuta - tajuutsä Pertsa?" Kykenemättä puhumaan, rukous katseessaan hän voi vaan nyökätä. Vahva
käsi tönäisee olkapäätään: ”Okei, sit mentiin.” Ja portaikossa kulkiessaan ihme tapahtuu: käsi palaa olalleen,
puristaa sitä hiukan - se ote pitää - sitten silittää, ihan hetkisen vain…
Rakkauden kesä!
- Ja valkeat huoneet joissa hetkeksi herään miehen lämpöön, raskaaseen tasaiseen
hengitykseensä, roomalaisen sotapäällikön profiiliinsa nukkumassa
leijonanuntaan vierelläni; iltapäivän tyyni valo kun istumme kirkonkylän
keskustassa penkillä, jäätelötötterö kummallakin; tuttu pitkä hahmo tulossa
minua vastaan puron vartta, hymy vihreissä silmissään, ja satakieli oksistossa
laulaa pakahtuakseen…
Rakkauden kesä, yksi monista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti