keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Summer's almost gone - where will we be?



Muutamassa päivässä ovat mäen riippakoivut saaneet pitkiä kultaroiskeita viherrykseensä, kuin leikkisivät olevansa kultasateita, ja jotkut vaahterat alkavat punertaa hennosti latvuksistaan. Puiston suurimmassa jalavassa ikkunan alla hehkuu pari räikeän keltaista läikkää, äkisti siihen syttynyttä.  Päivät lyhenevät; aamulla kun nousen on vielä pimeää, ja iltalenkkiä on aikaistettava jos tahdon kulkea valoisalla ajalla. Yöt ovat viilenneet kuten päivien valokin, ja tänään kuulin ensi kertaa tuulen kuiskauksessa tumman soinnun. Syksy saapuu taas kaupunkiin, hiljaa pantterintassuillaan harppoen.

Vaan olihan kesä, Stadin kesä, Kallion kesä… että vielä kerran sen sain kokea! Pitelen käsissäni muistini kristallikuplaa, katselen pyörteileviä kuviaan:

Loppukevään lauantaiaamu Franzeninkadulla, häikäisevä valo, emalinsininen taivas, pari autotallin ovea auki ja jätkät rassaamassa prätkiään ajokuntoon. Yksi nuorukaisista on kiivennyt matalan tallirakennuksen katolle, istuu siellä auringonläikässä aamun hienoista viileyttä uhmaten ilman paitaa, Karhutölkki jalkojensa välissä. Käsi rapsuttaa hajamielisesti vasemman olkapään kotkatatuointia, varmaan vielä tuoreuttaan vähän kutiavaa. Pitkä lihaksikas vartalo, vaaleat kiharat hiukset, kasvot valoon kohotettuna, hymyillen suljetuin silmin hän on komea kuin allegorinen hahmo, kesän onnen lupausten ruumiillistuma…

Kaksi nuorta tyttöä tepsuttamassa ylikireissä leggingseissään pitkin Hakaniemen torin laitaa, keskenään jutellen, miellyttävän tietoisina miesten katseista, nupukiveyksellä käsikkäin toisiaan tukien koska valtavat kiilakorkonsa saavat heidät askeltamaan huterasti, hoippumaan siroina kuin vammaiset kauriit…

Eräänä viikonloppuna Kaarlenkadun ankeassa vuokrakaksiossa hehkuu kätketty tähti: keski-ikäisen levysepän matkaan on Harjun saunasta tarttunut työmaakuppilasta tuttu hitsari, kossupullo taskussaan. Asiat ovat edenneet yllättävään pisteeseen, sillä kumpikin on nyt suudellut miestä ensimmäisen kerran. Isoilla kourillaan he pitävät tiukasti, vähän kömpelösti kiinni toisistaan, salaa haaveillusta uudesta onnestaan, tuhat tulista tangoa sydämissä soiden. Kolho vuodesohva on silta sateenkaaren tuolle puolen, laiva yli lemmen meren, valmiina kantamaan heidät palmusaaren satamaan, ja hoosianna, kossuakin on vielä miltei neljännes jäljellä! Ilta lempeä niin täys eikä yöllä loppua lie..

Brahiksen kentällä kolme junnua pelkissä shortseissa donkkaa korista, yksi singahtaa hyppyyn rastat ilmassa heilahtaen, karvainen kainalo ja kostea rinta kimaltaen. Pallon pudotessa sukan läpi on naurunsa auringon kiloa kirkkaampi, pikainen halaus kaverilta, yläfemma toiselta – vanha mies verkkoaidan takana hymyilee hämillään ja haikeana, kumartuu silittämään koiraansa joka katsoo häntä lempeän ymmärtävästi, nuolaisee tuttua kättä, sitten kaksi harmaata hallia jatkavat yhteistä matkaansa…
 
Paloasemalla puuhataan juhannuksen viettoa: autohallin ovenpielissä on koivut, kattotasanteella pallogrilli valmiusasemissa, perunasalaatti ja paperilautaset pöydillä. Nuorempi palomies on pitkään katsellut vuoromestarin leveää valkean teepaidan peittämää selkää ja ruskettuneen niskan äskettäin ajellun hiusrajan valkeaa kaarta, kuin takaperoista hymyä; sydän on alkanut jyskyttää raskaasti kun hänelle on hitaalla, järkähtämättömällä selkeydellä paljastunut miksi hän niitä tuijottaa, mitä hän totisesti haluaa, kun työkaveri käännähtääkin ympäri ja lukee totuuden kasvoiltaan kuin lööpistä. Kaikki pysähtyy hetkeksi. Ennenkuin paniikki ehtii kouraista sisuksia, vuoromestari hymyilee tummat silmät tyyninä: "Pertsa, tuutsä jeesaan mua, kannetaan juomakorit yhessä ylös." Tasainen hammasrivi paljastuu vinoon virnistykseen: "Tuus ny hei, mä tartten just sua enkä ketään muuta - tajuutsä Pertsa?" Kykenemättä puhumaan, rukous katseessaan hän voi vaan nyökätä. Vahva käsi tönäisee olkapäätään: ”Okei, sit mentiin.”  Ja portaikossa kulkiessaan ihme tapahtuu: käsi palaa olalleen, puristaa sitä hiukan - se ote pitää - sitten silittää, ihan hetkisen vain…

Rakkauden kesä!

- Ja valkeat huoneet joissa hetkeksi herään miehen lämpöön, raskaaseen tasaiseen hengitykseensä, roomalaisen sotapäällikön profiiliinsa nukkumassa leijonanuntaan vierelläni; iltapäivän tyyni valo kun istumme kirkonkylän keskustassa penkillä, jäätelötötterö kummallakin; tuttu pitkä hahmo tulossa minua vastaan puron vartta, hymy vihreissä silmissään, ja satakieli oksistossa laulaa pakahtuakseen…

Rakkauden kesä, yksi monista.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti